Finlandia-palkinnot

Suomen Kirjasäätiö jakaa Finlandia-palkinnon vuosittain kolmessa kategoriassa. Jaossa on Kaunokirjallisuuden, Tietokirjallisuuden sekä Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnot.

Jokaiseen kategoriaan Kirjasäätiö asettaa vuosittain kolmijäsenisen valintalautakunnan, jonka tehtävänä on nimetä vähintään kolme ja enintään kuusi ehdokasta palkinnonsaajaksi. Säätiö nimeää myös henkilön, joka valitsee ehdokkaista lopullisen palkinnonsaajan. Jokaisessa kolmessa kategoriassa palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa.

Kilpailuun voivat osallistua jako-ohjeiden mukaiset teokset, jotka on julkaistu edellisen kilpailun ehdokasasettelun määräräpäivän ja kuluvan vuoden määräpäivän välisenä aikana.

Vuoden 2017 Finlandia-kilpailut ovat käynnissä. Osallistumisohjeet löytyvät jokaisen kategorian omilta sivuilta.


SUOMEN KIRJASÄÄTIÖ HAKEE FINLANDIA-LÄHETTILÄITÄ

Suomen Kirjasäätiö etsii jakamiinsa Finlandia-palkintoihin liittyen Finlandia-lähettiläitä. Finlandia-lähettiläiksi etsitään aktiivisia kirjallisuusbloggareita ja muita sosiaalisen median ammattilaisia, joiden tehtävänä on innostaa lukemaan Finlandia-kilpailuiden ehdokaskirjoja. Lähettiläät kertovat omissa kanavissaan Finlandia-ehdokaskirjoista, –palkinnoista ja –tapahtumista sekä herättelevät keskustelua kirjallisuudesta laajemminkin sähköisissä medioissa.

Finlandia-lähettiläitä haetaan jokaiseen Finlandia-kategoriaan. Toivomme ammattimaisia kirjoittajia niin tietokirjallisuuden ja lasten- ja nuortenkirjallisuuden kategorioihin kuin kaunokirjallisuuden Finlandiaan. Haku on nyt avoinna ja se kestää syyskuun loppuun, jonka jälkeen Kirjasäätiön hallitus valitsee tämän vuoden Finlandia-lähettiläät. Tarkemmat hakuohjeet löytyvät liitteenä sekä osoitteesta finlandiapalkinnot.fi.

Finlandia-lähettiläät kutsutaan kaikkiin Finlandia-tapahtumiin, joissa lähettiläillä on mahdollisuus tavata Finlandia-kirjailijoita. Lähettiläät saavat myös oman Finlandia-kategoriansa kaikki ehdokaskirjat itselleen. Finlandia-lähettiläitä varten Kirjasäätiö on luonut uuden logon, jonka nimetyt lähettiläät saavat käyttöönsä omiin kanaviinsa.

Katso tarkemmat hakuohjeet tästä.