Tutustu tekijöihin

Vuoden 2023 tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokaskirjailijat

”Kun aloin elämäkerran kirjoittamisen vuonna 2020, tunsin Pirkko Saision hyvin ja tiesin hänet monisärmäiseksi ihmiseksi eli ihanteelliseksi päähenkilöksi elämäkerralle. Kirjaa kirjoittaessa ystävyytemme muuttui, koska Saisiosta ja hänen tarinoistaan tuli minulle materiaalia kirjaan. Loppuvaiheessa minun oli pakko ottaa häneen etäisyyttä, koska hänellä oli aina kerrottavanaan uusi tarina. Nyt kun kirja on valmis, voimme taas palata ystävyyteen. 

Olen tehnyt elämäkerran ihmisestä, joka on elänyt monenlaisten ristiriitojen keskellä. Hän on ihmeteltävällä tavalla pystynyt hyväksymään ristiriidat osaksi elämää – myös omat sisäiset jännitteensä. Hän ei ole jähmettänyt itseään ahdistavien ristiriitojenkaan edessä, vaan on säilyttänyt sisäisen liikkeen. Se on tuottanut ja tuottaa itsenäistä ajattelua sekä omaäänistä taidetta. 

Haluan tällä kirjalla nostaa esiin armollisuuden merkityksen. Pirkko Saisio on kokenut elämässään paljon ulkopuolisuutta ja marginaalissa elämistä. Hän ei ole jäänyt ulkopuolisuutensa uhriksi vaan on kantanut omanarvontuntoisesti erilaisuutensa ja puhunut marginaalien puolesta. Tämän elämäkerran viesti on toivottavasti lohduttava ja vahvistava. Onhan ulkopuolisuuden kokemus meille kaikille jossakin määrin yhteinen, jaettu kokemus. 

Tietokirjailijana olen ensikertalainen. Lähteinä käytin Pirkko Saision ja lukuisten muiden ihmisten haastatteluja, kirjallisuutta, arkistoja sekä luonnollisesti Saision tuotantoa. Tunsin tekeväni salapoliisityötä. Oli nautinnollista uppoutua toisen ihmisen elämään ja maailmankuvan syntyyn. Kirja on paitsi Saision tarina myös sodan jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien tarina. Kirja kertookin yhteiskuntamme muutoksesta viimeisten 75 vuoden ajalta. 

Kirja on valmis, mutta minulla on tunne, että ihminen ei selity. Ei, vaikka häntä kuinka tutkii. Ihminen on mysteeri ja sellaiseksi jää.”

”Toukokuussa 2020 setäni soitti Kokkolasta ja pyysi minua ottamaan selville vaarinsa kohtaloa. Tämä jäi omasta tahdostaan luovutettuun Karjalaan talvisodan jälkeen 1940. Isoisoisäni eli kaimani Antti Järven valinta oli pitkään suvussamme vaiettu asia, jota sodan jälkeen syntynyt sukupolvi on kylläkin ryhtynyt purkamaan. Tietoa vain oli vaikea löytää.

Olin aluksi kirjaprojektista vähän kauhuissani, koska ymmärsin asian tutkimisen vaativan paljon voimavaroja. Tein kirjaa päätoimisesti kaksi vuotta. Tutkin kirjeitä, tein haastatteluja ja istuin viikkokausia arkistoissa niin Suomessa kuin Venäjälläkin sekä luin aiheeseen liittyvää tietokirjallisuutta. Kuljin pitkän matkan Antin ja sukuni tarinaan sekä yhteiskunnalliseen muutokseen. Se Suomi, josta kirjoitin, on täysin erilainen kuin minun maailmani nyt. 

Joskus käy niin, että ihminen ei tajua lähellä olevan aiheen arvoa. Minä tajusin aiheen merkityksen viimeistään silloin, kun asiakirjalähteistä alkoi nousta esiin sukuni tarinan lisäksi paljon suurempi tarina. Rajan taakse vapaaehtoisesti jääneiden määrä liikkuu useissa kymmenissä, ehkä sadoissa. Aiheesta on vaiettu oman sukuni lisäksi koko Suomessa. Nämä valinnat ja kohtalot historiankirjoitus on ohittanut. 

Selvitystyössä minulle oli tärkeää tavoittaa muidenkin sellaisten henkilöiden sukulaisia, jotka olivat jääneet luovutetulle alueelle Antin kanssa. Kotiarkistoista löytyi oleellisia tiedonmurusia jääneiden kohtaloista: yksi oli kuollut tauteihin kaukana Keski-Aasiassa, joku toinen selvinnyt ihmeen kaupalla ankarista sotavuosista.  

Yritin kohdella kaikkia kirjassa esiintyviä ihmisiä kunnioituksella. Samalla yritin vaalia jotain sellaista ajatusta, että vaikka kirja kertoo pienen pienestä ihmisjoukosta, samankaltaisia traagisia kokemuksia löytyy oikeastaan lähes kaikista suomalaisista perheistä.  

Kirjan aihe on ikävä kyllä jälleen mitä ajankohtaisin. Ukrainan sota toi lähelle tavallisten siviilien aseman sodassa. Kuinka vaikeaa on tehdä ratkaisuja ja mitä tarkoittaa perheenjäsenten ajautuminen erilleen?”

”Olemme tehneet pitkäjänteistä valokuvaustyötä ja tutkineet metsää yli 30 vuotta. Tämä valokuvataiteellinen tietokirja on metsätrilogiamme päätösosa. Tässäkin kirjassamme kuvilla on painava ilmaisullinen merkitys tiedon tukena. Tietoa omaksutaan monilla aisteilla.

Kuvaamme Suomen luonnonmetsien monimuotoista elämää. Itärajan tuntumassa ja Lapissa on vielä jäljellä luonnonmetsää rikkaine ekosysteemeineen. Suomi on sitoutunut suojelemaan kaikki vanhat ja luonnontilaiset metsät. On pelko, että juuri nyt valmisteilla olevat kansalliset kriteerit laaditaan liian tiukoiksi. Silloin moni arvokas metsä jää suojelun ulkopuolelle. Seuraamme tätä työskentelyä sydän verta vuotaen. Emmekö osaa edelleenkään olla ylpeitä ja arvostaa metsäluontoamme?

Luonnonmetsästä on tullut ihmisille tuntematon käsite. Suomalaiset ajattelevat tuntevansa metsän, mutta tietämys luonnontilaisuudesta on pinnallista. Vanhoja luonnonmetsiä ei ole enää ihmisten ulottuvilla. Luonnonmetsä on useimmille vieras valtakunta. Ajatus on hätkähdyttävä.

Ihmiset tottuvat ympärillään olevaan maisemaan. Metsää ajatellaan puuntuotantopaikkana. Tietoisuus metsästä elämän kehtona ja monien lajien kotina on puutteellista. Kirjamme viesti on tärkeä myös päättäjille. Meillä on vielä mahdollisuus pelastaa oma ympäristömme ja antaa sen kukoistaa.

Teemme työtämme rakkaudesta ja kaipuusta metsäluontoon. Kuvasimme teosta aktiivisesti viitisen vuotta, enimmäkseen syksyisin ja keväisin. Ne ovat lempivuodenaikojamme. Silloin metsässä on hyvä liikkua ja se on kuvauksellisimmillaan.

Kuljemme metsässä yhdessä ja erikseen. Kun olemme liikkeellä yhdessä, yövymme samassa paikassa ja kenties näemme päivän aikana. Kuvaustyö on hyvin itsenäistä. Saatamme välillä huhuilla toisiamme. Sitten toinen ehdottaa, että pidettäisiinkö tauko. Sen jälkeen jatkamme omille retkillemme.”

”Kirjani ilmestymisestä saakka on tuntunut hyvältä, että Aleksin tarina kiinnostaa, koskettaa ja löytää lukijoita. Halusin välittää lukijalle yhden ihmisen kokemuksen sodasta. Koen, että kirja on tärkeä tässä ajassa, koska sodat ovat keskuudessamme aina ja lopulta niissä on vain häviäjiä. Ihminen, yksilö, se tuntematon sotilas kantaa seuraukset.

Kirja kertoo suomalaisen äidin ja senegalilaisen isän pojasta, joka lähti Ranskan muukalaislegioonaan 18-vuotiaana, soti Afganistanissa, palasi suorittamaan Suomeen asevelvollisuuden 23-vuotiaana sotaveteraanina. Sen jälkeen hän työskenteli ympäri Afrikkaa turvallisuus- ja suojelutehtävissä.

Keväällä 2022 Aleksi lähti vierastaistelijaksi Ukrainaan tilanteessa, jossa hänen oma elämänsä oli umpikujassa. Aleksi taisteli Foreign Legionin joukoissa Irpinissä sekä idän ja etelän rintamilla. Hän kulki tunnustelijana joukon kärjessä, koska hänellä ei ollut mitään hävittävää. Hän ei enää välittänyt omasta hengestään, selvisi silti ja pelasti taistelutoverinkin hengen.

Kirja kertoo pojasta, joka halusi tehdä hyvää ja oikein, mutta maailma hänen ympärillään on paha. Kirja kertoo sodan arjesta, vaikutuksista ja seurauksista. Ei vain sotilaaseen taistelukentällä vaan läheisiin hänen ympärillään ja sodan aiheuttamiin arpiin.

Aleksin tarinan kirjoittaminen kasvoi itselleni tutkimusmatkaksi kirjan nimihenkilön koko elämään lapsuudesta tähän päivään. Tein haastatteluja ja kenttätyötä Ukrainassa, Oulussa, Prahassa, Tampereella ja Helsingissä.

Tänään Aleksi on 34-vuotias ja kovapintainen sotilas, mutta hän on myös se pikkupoika, jonka paras muisto on lapsuudessa isoisän tilalla tehdyt maatyöt.

Kaikille Aleksin tarinaan tarttuville haluaisin sanoa, että lue. Tunne. Mieti.”

”Olemme tutkineet reilut viisi vuotta muutoksia Raamatun tekstihistoriassa. Tutkimuskauden jälkeen totesimme, ettei suuri yleisö tunne tätä historiaa kovin hyvin. Raamattu on monille nahkakantinen kirja, joka on vain tipahtanut jostain.

Mitä siellä konepellin alla on ja millaisen historian tekstimassa on käynyt läpi? Raamattua on pidetty muuttumattomana Jumalan sanana, kun oikeasti se on muovautunut jatkuvasti kirjurien käsissä.

Saimme villin idean tuoda tekstien historiaa viihdyttävästi ja ravistelevasti koko kansan tietoon. Yleistajuista teosta aiheesta ei ollut. Olemme iloisia, kun saimme aikaan laajasta ja alkuun sekalaisesta materiaalista tällaisen kokonaisuuden. Toivomme, että ihmiset lukisivat kirjamme avoimin mielin ja antaisivat sen haastaa omaa ajattelua.

Kirjasta muotoutui yhteiskunnallisempi kuin ajattelimme. Lähdimme liikkeelle tekstien historiasta, mutta keskustelujemme aikana esille nousi yhä enemmän se, kuinka paljon yhteiskunnassamme käytetään Raamattua eri yhteyksissä. Raamattu on siteeratuin teos Suomen itsenäisyyden ajan kansanedustajien puheissa.

Pyhän kirjan lauseita onkin valjastettu läpi aikojen politiikan ja vallankäytön perusteiksi koko maailmassa. Raamatun tekstien perusteella ihmisten elämää on rajoitettu niin yksilötasolla kuin uskonnollisissa yhteisöissä. Niihin vedoten tehdään jopa hengellistä väkivaltaa ja ylläpidetään haitallisia rakenteita.

Halusimme tutkijoina tuoda Raamatun nykykäyttöön perspektiiviä: hei, ei se ole ihan näin yksinkertaista, että voit vain ottaa tekstiä ja yksioikoisesti mätkiä sillä ihmisiä. Tekstien moniäänisyys on rikkautta.

Kirjoitimme suurimman osan kirjastamme mökillä, jossa vietimme kaksi pitkää kirjoitusretriittiä. Päivän päätteeksi saunoimme ja uimme. Jos kirjassamme on jotain viihdyttävää, se on tullut yhdessä tekemisen hetkistämme. Heittelimme ajatuksia ilmoille – ja myös haastoimme toisiamme.”

”Tein tätä kirjaa kolme vuotta, mutta aiheena naisvangit valtasivat mieleni jo vuonna 2017. Tehdessäni laajaa lehtijuttua Hämeenlinnan naisvankilasta tajusin tutustuvani elämään, joka keskiluokkaisesta näkökulmasta maailmaa tarkastelevalle oli täysin vieras. Mieleeni jäi valtava tiedonjano ja halusin lähteä tutustumaan aiheeseen perinpohjaisesti.

Mitä enemmän perehdyin aiheeseen, sitä surullisemmaksi tulin suhtautumisestamme ihmisiin, jotka ovat tehneet rikoksia. Näitä ihmisiä määrittelevät yhteiskunnallisessa ja ihan arkisissakin keskusteluissa ärtymyksen äänellä ihmiset, jotka eivät ole edes tavanneet heitä. 

Jos vangit ovat marginaalissa, naisvangit ovat marginaalin marginaalissa. Pitkään naiset rikoksentekijöinä olivat täysin näkymättömiä, mutta viime vuosina aihe on ollut esillä esimerkiksi Kaisaa Tammen naisvankiselvityksen ja tutkimusten kautta. Minä halusin mennä hyvin lähelle näitä ihmisiä. Tein haastatteluja ja tutkin asiakirjoja, joita naisvangit luottamuksella luovuttivat käyttööni. Toki myös alan tutkimukset olivat minulle tärkeitä lähteitä. 

Monia kirjan naisia ja yleensä naisvankeja yhdistää jo lapsena alkanut kaltoinkohtelu. Suurin osa heistä on uhreja jo lapsesta asti. Moni kirjani henkilöistä koki, että oli vain harvoin tullut kohdatuksi ihmisenä, jolla on arvo. Näiden naisten elämäntarinat ovat täynnä mitätöintiä, turvattomuutta ja väkivaltaa. Suurin osa heistä tulee maailmasta, jossa rikoksentekijöiksi tai uhriksi joutuminen on vain ajan kysymys. 

Kirjassani en vähättele naisten rikoksia, mutta haluan auttaa lukijoitani ymmärtämään, miksi näistä naisista tuli rikollisia. Toivonkin, että kirjani herättää ajatuksia ja keskustelua siitä, miten tärkeää rikollisuuden ennaltaehkäisy on. Lapsuus ja nuoruus ovat avainasemassa. Kyse onkin mitä suurimmassa määrin yhteiskunnallisen päätöksenteon arvovalinnoista.”